Paljaan alastomina ne katoavat pimeyteen pian taas näyttäytyen kuohkeasti kuorrutettuina ruskeaan huntuunsa, suklaasuukkoarmeija lyllertää siisteissä riveissä pitkin Brunbergin tehdashallia. Harmi vain että makeiden palleroiden ja minun välissä on lasiseinä, pahus.

Etappi 1. Brunbergin tehtaanmyynälä. Karkkia myydään kirjaimellisesti kilokaupalla makeaan hintaan. Laatuja saa maistella ja niin myös teimme. Valikoimassa on vanhoja tuttuja sekä harvinaisempia kausiherkkuja kuten suklaasuukkojen kevätsesonkimaku. Myös sokerittomia ja laktoosittomia tuotteita on saatavana, iso plussa Brunbergille btw.

Leipomona Brunbergin (silloin Lindfors) juuret ulottuvat vuoteen 1871 ja se on pysynyt pien- ja perheyrityksenä näihin päiviin asti. Perinteisempiä tuotteita lienee alku-karamellit, sinivalkokääreiset tryffelit sekä kaikkien tuntemat suukot.

Etappi 2. Ruokaa :D En syönyt mahaani täyteen suklaata ennen ruokaa, en tietenkään..

Etappi 3. Kiertoajelu vanhassa Porvoossa. Mitä Porvoosta löytyy?

1.Porvoon ikivanha kirkko; joka on perinteisesti peräisin jostain kivikaudelta ja palanut useaan otteeseen. Jänskä fakta: nykyään kirkon piha on pihakiveä ja asfalttia, mutta ennen siinä on sijainnut hautausmaa. Seisoskelimme siis tyytyväisinä jonkun haudan päällä, heh heh. Jo vuonna nakki hautausmaa siirrettiin läheiselle kukkulalle koska tila loppui.

2.Hautakukkula ja kansallisrunoilijamme Runebergin hauta. Sitte siellä oli semmoinen jäätävä järkäle, jonka oli kuulemma jättiläinen sinne viskannu :DD

3.Runebergin koti, joka toimii nykyään hänen kotimuseonaan, nice.

4.Tsaarin biletönö: Kerran semmoinen heppu kun Aleksanteri 1.,  joka silloin vuonna 1809 hallitsi Suomea, tuli neuvottelemaan Porvooseen valtiopäiville Suomen asioista. Hänen kunniakseen, mahtava tsaari kun oli, järjestettiin tietty jäätävät bileet, siis tanssiaiset, ja se samainen tönö elikkä sen aikainen lukio on vieläkin pystyssä Porvoossa.

5.Porvoon museo: Siellä samaisissa tsaarin tanssiaisissa muuan nuori tyttö miellytti kovin tsaaria, ja kuulemma jopa tanssi tämän kanssa useamman tanssin, herranjestas sentään. Huhujen mukaan tämä suomalaistyttö olisi sittemmin päätynyt hovineidoksi ken tietää, mutta varmaa on, että tyttelin viuhka on esillä Porvoon museossa, harmi vaan että se oli kiinni niin en saanut kuvia :/

6.Porvoosta löytyy myös taidemuseo ja kauppakeskuksia pari, niistä voi löytää komeita kröhöm, asiaan.

Etappi 4. Kiertelyä Porvoon vanhassa kaupungissa. Pikku puutaloja vierivieressä, kapeita, epätasaisia ja mutkittelevia kivikujia, yhden huoneen pikkupuoteja, i love it. Eräs pikkupuoti nimeltä Doris&Duke jäi erityisesti mieleen. Jonkin sortin vintagekauppa täynnä kaikkea avain ihanaa!

Etappi 5. Yhden puutalon seinässä lukee suklaanvärisin kirjaimin; Porvoon pieni suklaatehdas. Pieni kuvaa tätä "tehdasta" paremmin kuin hyvin. Sisällä on noin kolmen hengen vetävä aulanurkkaus, jonka seinät ovat täynnä suklaata pursuavia hyllyjä ja edessä on myyntitiski, sekin täynnä suklaata. Yksi seinistä on kokonaan lasia josta näkee pikkuruiseen keittiöön, joka on varusteltu ammattimaisilla vempaimilla. Työntekijöitä tehtaassa on kuulemma vain pari ja kaikki tehdään alusta asti käsityönä.

Ryöstösaalis: Brunbergiltä tarttui mukaan kilon, siis KILON säkki tryffeleitä, suukkoja kevät- ja talvisesongin erikoismauilla, tryffelipaloja, vadelmapatukoita sekä suklaatoffeeneliöitä. Pikku tehtaasta taas eksoottista suklaateetä, suosittelen, sekä erimakuisia käsintehtyjä konvehteja, makuina mm. terva ja suola, jännäksi menee.

Kaiken kaikkiaan mahtava reissu! c:

                                                    Elina, makeanhimoinen mediatiimiläinen

Kyse ei kuitenkaan ole sivistyneiden viuliestien kokouksesta, vaan Steissin kutsuvierastilaisuudesta, johon on saapunut mm. Steissin yhteistyökumppaneita, kaupungin päättäjiä ja monia muita, käyskenteleeköhän itse kaupungin johtajakin täällä, who knows? O.o Kutsuvierastilaisuudessa on esiintymässä mm. nuoria viulisteja, sellon soittajia (sellistejä..?), ihanaääninen Selja sekä Jere, joka soittaa muuten ihan pirun hyvin :D

Varsinaiset synttärijärjestelyt ovat jo täydessä käynnissä, ja tilaisuuden taustalla Metkan kahvilapajalaiset vääntävät voileipiä  minkä ehtivät illan esiintyjiä ja kahvilan myyntiä varten. Metkan tiskille on jo levitetty vuori makeaa pikkunaposteltavaa, (kirjoittajan suupielestä valuu kuolaa). Kattoon on ripustetu ilmapallo jos toinenkin ja pisteistä näkyvissä on jo ainakin kasvomaalaus, askartelupiste, taiteellinen vieraslista sekä TANTANTAN TAA! punainen matto, jossa saa ottaa kuvia oscar-gaalan tyyliin, tätä on pakko kokeilla!

Mukavaa iltaa ja pistetään bileet pystyyn! HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ STEISSI 3-WEE!                                                                    

                                                                                                         Elina Steissin mediatiimi

Jos jossain, niin Steissillä tapahtuu jos jonkin moista kaiken aikaa. Yleisesti tapahtumat voi bongata Salon Nuorisopalveluiden sivuilta, julisteista, lehdistä ja tietty Steissin seiniltä. Mutta jääkö jotain joskus huomaamatta? Mitä kaikkea Steissillä onkaan suunnitteilla? Tästä postauksesta löydät kaikenmoiset tapahtumat lähiviikkoina/kuukausina ja pst! Mukana myös ennenjulkaisematonta tietoa. ;D Mopokortti 200 euroa halvemmalla? Tuleeko Roope Salminen Steissille? :o

HIITOLOMAVIIKKO 24.2. eteenpäin

KESKIVIIKKO Steissi auki 14-20.30

Ohjelmassa elokuvailta. Minkän leffan haluaisit katsottavan? Vaikuttaa voit laittamalla facessa viestiä, ilmoittaa Steissin sivuilla tai paikan päällä ennen leffan alkua.

TO TO TORSTAI XP  Steissi auki 14-20.30

Älä jäädy, sillä torstaina ulkoillaan! :D Ainaski makkaraa ja mehua tarjolla. Valokuvauskilpailuun haluavat voivat tulostaa kuvansa Steissillä klo 10-14. Kuvista tehdään näyttely Steissille.

Torstaina myös tutustutaan Porvoon suklaatehtaaseen. Nami! Älä masennu, josset mahtunut mukaan, tehtailen tänne jutun makeasta matkasta ;D

FRIDAY eli bile-perjantai  Steissi auki 14-21

Valokuvausnäyttelyn avajaiset päivällä ja illalla klo 18 alkaen Megadisco, ei tarvita ilmoittautumista, maksuton.

MAALISKUU:

2.3. Kokkikerho

4.3. NHL – turnaus

8.3. Naistenpäivä ja Mopott Show alkaa!

Mopot Show: Suunniteletko mopo- tai mopoautokortin suorittamista? The Mopot Show kiertää kouluilla yms. ja järjestää teoriaopetusta, jolloin ei tarvitse käydä autokoululla. Nyt Mopot Show rantautuu myös Steissille! Show on oppilaalle täysin ilmainen. Sen tarkoituksena on tarjota laadukasta liikennekasvatusta sekä opastusta. Tunneista saa todistuksen, jonka voi hyödyntää autokoulussa ja mikäli haluaa suorittaa mopokortin esim. Easy Driverissä saa paikkakunnasta riippuen jopa 200 euron alennuksen. Kaikki ilmoittautuneet osallistuvat myös arvontaan jossa varsin muhkeita palkintoja :D Ilmoittautuminen joko Steissillä tai osoitteessa: www.themopotshow.fi HUOM! Ikäraja 14,5-vuotta!

9.3. Leffailta

11.3. STEISSIN 3 V. – SYNTTÄRIT

Synttäreitä vietetään jälleen kovalla ryminällä ;D Lavalla nähdään mm. improvisaatioryhmä Kolina, "Suomen suurimman Impromestari -kilpailun kolmena vuonna peräkkäin voittanut ryhmä takaa, että keikoilla naurattaa. Pus!" kuten ryhmän face -sivulla kuvataan. Kolinan jäseniin kuuluu mm. Roope Salminen :D ja hirviä lista muita, kattokaa wikipediasta XP

16.3. Kokkikerho

17.3. Mopot Show

RASISMIN VASTAINEN PÄÄSIÄISVIIKKO

22.3. Mopot Show

23.3. Leffailta

24.3. Pääsiäisjuhla

30.4. Kokkikerho

HUHTIKUU:

8.4. Leffailta

13.4. Kokkikerho

14.4. Biljardi – turnaus

16.4. Megakirppis

22.4. Leffailta

27.4. Kokkikerho

29.4. Vappukarnevaalit!

Tämän epävirallisen listauspostauksen takana toimii Elina, Steissin Mediatiimi

Tapahtuman avasi paikallinen räppäri Skidi. Hän on esiintynyt lukuisia kertoja Steissillä ja aina mennyt esitykset nappiin! Räppärit MC Pyhä Lehmä ja Rauhatätikin olivat menossa mukana. Saimme tietää hyvin myöhään että heidän seuraansa liittyi myös räppäri Heidi. Mimmit vetivät mahtavan esityksen ja meihin Mediatiimiin huomio kohdistui naisten hyvin energiseen esitykseen. Heidän jälkeensä esiintyi yksi illan varmaankin odotetuin hiphop/pop -artisti Evelina. Valitettavasti Mediatiimi ehti vain näkemään Evelinan yhden biisin verran, mutta sen perusteella nähtiin että tästä artistista tulee jotain suurta! Lupasimme Evelinalle että menemme katsomaan häntä livenä jokin toinen kerta. Evelinan jälkeen esiintyi myöskin yksi illan odotetuimmista artisteista nimittäin Eevil Stöö ja hänen esiintyjäkumppaninsa Aztra! 

Pääsimme tapahtuman aikana haastattelemaan Evelinaa ja MC Pyhä Lehmää sekä Rauhatätiä. Juttelimme myös vähän Heidin kanssa. 

Pääsimme haastattelemaan ensimmäisenä lupaavaa artistia Evelinaa. 

Mistä urasi lähti liikkeelle?

-Ura lähti liikkeelle vuoristorataa biisistä.

Mikä tai kuka sai sinut kiinnostumaan hiphopin tekemisestä tai kokonaan musiikin tekemisestä? 

-Musiikki on aina ollut läsnä lapsesta asti ja perheessä. Aloitin tekemään musiikkia 8-9 vuotiaana ja siitä se varmaan alkoi. Olin vähän emo silloin ja kuuntelin paljon emo musiikkia. Eikä ollu sellast et eräänä aamuna heräsin ja päätin alkaa tekee tän tyylist musiikkia.

Ketä tiimiisi kuuluu?

- Aleksanteri, promoottori, keikkamyyjä ja öö... tuottaja. 

Mitä mieltä läheisesi ovat urastasi?

-He ovat kannustavia ja aina messissä kaikissa asioissa. Kaverit käy joskus keikoilla myös.

Mitä fanit merkitsevät sinulle?

-Fanit merkitsee mulle ihan järkyttävän paljon. Keskustelen heidän kanssaan mm. instagramissa ja laitoin kerran yhdelle tytölle videoviestin, missä lauloin paljon onnea -laulun hänelle. Merkitsevät paljon.

Mistä nimitys "yliylijumalatar" Snapchatissa tulee?

-No se oli sellane vitsi. Mietittii kaverinkaa et mitä laitettais ku Evelina tai Evelinavirallinen oli käytössä jo ja sit kaveri vaa tekaisi et "yliylijumalar" ja sit laitettii se.

Miten some vaikuttaa elämääsi?

-Vaikuttaa paljon. Pystyn juttelemaan fanien kanssa siellä ja laittaa keikkojen aikatauluja sinne. Käytän somea aktiivisesti.

Miten päädyit JVG:n Takajeejee biisiin?

-JVG:n pojat ja heidän tuottaja etsivät sopivan laulajan biisiin ja valitsivat sitten mut!  Oli huikeeta.

Haluatko kertoa tulevasta levystäsi jotakin?

-Ollaan työstetty sitä jo kauan ja... ensi vuonna loppukesästä ollaa julkaisemassa se. Suunnitteil olis kans viel sinkku ulos tänä vuonna. Levyllä on tavallaa tiivistelmä kahden viime vuosien kokemuksista ja siin on laaja tunneskaala.

Millaisia odotuksia sinulla on keikasta?

-Toivotaan et siel on paljon jengii ja hyvä fiilis.

Sitten lähdimme ja jätimme Evelinan valmistautumaan keikkaa varten. 

Kun lähdimme, niin Pyhälehmä, Heidi ja Rauhatäti esiintyivät. Heti heidän lopetettuuan saimme kuulla, että pääsemme haastattelemaan heitäkin. Annoimme heidän ensin syödä rauhassa. Kun palasimme takaisin, niin Rauhatäti makasi lepotyynyillä maassa. 

Miten urasi lähti liikkeelle?

-Rupesin tekemään vain räppiä ja musiikkia ja sitten tänne vain jäätiin ja tykkään tästä.

Mikä/kuka sai sinut kiinnostumaan musiikin tekemisestä?

-2007 aikana nouseva Suomiräppi sai minut innostumaan musiikista. Minua innoitti myös räppärit Kenguru ja Tulenkantajat ryhtymään tähän mitä teen nyt. 

Ketä tiimiisi kuuluu?

-No tähän kuuluu Heidi Kiviharju, Pyhälehmä ja tuottaja Tes La Rok

Mitä mieltä läheisesi ovat urastasi?

- He kannustavat minua. Mun kaverit käy muun muassa keikoillani. 

No me tiedämme että sinulla on lapsia. Kuinka vanhoja he ovat?

-7 ja 3. 

Unelmoivatko lapsesi musiikkiurasta?

-Ei.... mutta he osaavat Pyhänlehmän riimejä, kun itse joutuu harjoittelemaan niitä kotona kun vaikka tiskaa tai tekee ruokaa, mutta ei he muuten.

Mistä nimitys Rauhatäti?

-No mulla itsellä on hyvin puhelias minkä nimi on Rauha ja se on mun täti. Rauhatäti on hyvin kova suustaan!

Mitä fanit merkitsevät sinulle? Miten huomioit heitä?

-Merkitsevät paljon. Tunnen tehneeni jotain oikein kun tykätään esimerkiksi mun biiseistä. Tuntuu kanssa mukavalta, että jotkut saavat niistä apua.

-No... Juttelen fanien kanssa yleensä keikkojen jälkeen ja vastailen Instagramissa kommentteihin.

Miten some näkyy elämässäsi?

-Some... Sosiaalinen media? No näkyy paljon kun mainostan keikkoja somessa ja pystyn antaa huomiota faneille.

Miten päädyitte tekemään yhdessä musiikkia?

-Otettiin yhteyttä toisiimme ja juttelimme ja meillä synkkasi hyvin, niin alettiin tekee musiikkia kimpassa. Se on paljon kivempaa tehä kavereiden kanssa ja saa tehä sitä, mitä tykkää!

Sitten Heidi ja Pyhälehmä tulivat samaan huoneeseen. Meille oltiin sanottu, että pitää lähteä, mutta esitimme silti pari kysymystä myös heille. Ensin Pyhälle lehmälle. 

Haluatko kommentoida tulevaa sooloalbumiasi?

-No.. Se on tulossa Huhtikuussa ja se on hyvä levy. Levy on kans tosi tärkee itselleni. 

Miten yhteistyösi veljesi kanssa sujuu?

-Sujuu mutkattomasti. Meil on ollu ihan pienestä lähtien tosi läheinen suhde ja kunnioitetaan toisiamme. Ollaan siis tosi läheisiä!

Mistä nimitys Pyhälehmä?

-Hehe... no... ihan vitsistä.. Tuntui itsestä että "nimi löysi minut ja että tuli luokseni" Oon lehmistä jaloin.

Tässä vaiheessa Evelina saapui huoneeseen myös, eli meidän piti pian lopettaa, että hän saisi levätä keikan jälkeen, mutta kysyimme vielä Heidiltä jotain.

Miten sä päädyit tähän mukaan?

-No.... oikeestaa Rauhatädin kautta, Ilosaarirockissa tulin tähän mukaan ja hyvin on mennyt. 

-Heidi on vähän niiku meijän lauluihminen, et se laulaa kaikki korkeet jutut, Rauhatäti sanoi väliin.

-Joo.. Mä vaa liikutan huuliani ku tulee ne kohat, Pyhälehmä paljasti.

Tämän jälkeen päästimme Evelinan rentoutumaan keikan jälkeen ja päästimme kolmikon lähtemään kotia kohti. 

Teksti: Aleksi Santanen

  En saa häntä kiinni. Tiedän etten saa. Vaikka etumatka onkin pieni, kaksoisveljeni on aina ollut aavistuksen minua nopeampi. ”Nyt riitti! Nyt riitti tää tämmönen ihme sebastianvaino! Saatana mä tapan sen nilkin.” kadun ajatuksiani jo ennen kuin saan ne edes kunnolla sisäistettyä. En voisi vahingoittaa omaa veljeäni. Olemme kasvaneet koko elämämme yhdessä. Olemme kaksosia! Juoksen täyttä vauhtia pimeässä yössä niin ristiriitaisten ajatusten kanssa että lopulta tuntuu että pääni räjähtää. Ainoa asia josta olen varma, on että minun on saatava hänet kiinni. Tämä on pakko selvittää. Joko puhumalla tai kynsin ja hampain. Toivon sydämeni pohjasta että susiminäni suostuu ensimmäiseen. Juoksen ja juoksen kunnes tulemme kotimetsän reunaan. Jalkojani kivistää ja lysähdän maahan läähättäen. Nuuhkin tarkalla kuonollani ilmaa ja jähmetyn. Miron ei ole pysähtynyt. En ole varma mihin hän on mennyt, mutta heikko hajuvana jatkuu yhä yli talomme takana sijaitsevien kukkuloiden taakse. Minun on luovutettava tältä erää ja odotettava että hän palaa kotiin. Hänen on palattava. Tukahdutan pienen epätoivon ja hätäännyksen kipinän sisälläni. Hän tulee, hän tulee kyllä kotiin.

  Köpöttelen sutena pihallemme ja huomatessani pyykkinarun olevan tyhjä hölköttelen tyynenä pikku pellon poikki naapuriin. Asumme syrjäisellä seudulla 17km lähimmästä kaupasta joten se että joku yökyöpeli näkisi minut sutena, on epätodennäköistä. Laahustan jalat särkien takaisin pihallemme naapurintädin kukkahameessa kun säikähdän niin, että olen vähällä muuttua samoin tein uudestaan susihahmooni. Mironin tuoksu leijuu ilmassa niin vahvana että haistan sen ihmisenäkin. Juoksen talon taakse mutten näe ketään, tai mitään. Takapihan vesihanan alla on kuitenkin lammikko ja hanasta valuu vettä. Silmänräpäyksen ajan minun käy veljeäni sääliksi. Hän juoksi koko matkan tänne niin kovaa kuin kintuistaan pääsi. Sääli saa kuitenkin väistyä, kun näen sudenjälkien johtavan kukkuloiden ja metsä sijasta kaupunkiin. Sydämeni jättää lyönnin välistä. Sebastian! Mitä jos Miron tappaa hänet! Ei, Miron ei uskaltaisi vahingoittaa Sebastiania. Vaikka hänellä olisinkin selvä ylivoima sutena, ei hän uskaltaisi rikkoa perinteitämme. Hänhän voisi saman tien kävellä vanhempiemme eteen ja julistaa televisioivansa sukumme salaisuuden koko maailmalle. Hän ei tekisi sitä. Kerrankin Mironin kunnioittavasta suhtautumisesta perinteisiin tuntuu olevan jotain hyötyä. Päätän kumminkin soittaa varmuudeksi Sebastianille, ja täytyyhän minun selittää minne oikein katosin ja miksen tule takaisin, sillä en usko että vanhempani lähtevät heittämään minua yhtään mihinkään kahdelta yöllä. Pahus, minun on keksittävä heillekin joku ovela peitetarina, miksi minä olen yhtäkkiä kotona ja Miron ei olekaan.

  Hiippailen pimeään keittiöön. Onneksi meillä on vielä vanha kunnon lankapuhelin. Soitan ensin Mironin kännykkään, mutta se pirisee kivasti keittiön pöydällä. Seuraavaksi on Sebastianin vuoro. Puhelin hälyttää ikuisuuden, mutta lopulta joku vastaa. Eikä se joku kuulosta kyllä lainkaan Sebastianilta.

  Kysyn hädissäni mikä on ja silloin hän alkaa kuulostaa taas omalta itseltään, ”Ei mikään, ei mikään. Sori toi äskönen.” Selitän hänelle, että oli sattunut väärinkäsitys vanhempieni kanssa ja että he olivat luulleet minun tulevan kotiin yöksi. Nyt etsittyään minua hädissään ympäri kaupunkia he pakottivat rangaistukseksi minut kotiin kanssaan. Pyytelen kovasti anteeksi ja mietin kuumeisesti miten selitän vaateriekaleeni hänen ulko-ovensa edessä ja sen etten muka kuullut kännykkäni soivan vanhempien soittaessa. Outoa kyllä Sebastian ei kysele mitään. ”Ja hei Miron oli kans öö, tosi huolissaan joten se voi tulla pahimmas tapaukses raivoo osun oven taakse. Älä välitä siit, tää hässäkkä on kokonaan mun vika.” valehtelen ja toivon kovasti että Miron on vain mennyt kiukuissaan kaverilleen yöksi eikä ilmesty Sebastianin ovelle puimaan nyrkkiään edes ihmishahmossa. Olen tullut siihen tulokseen että sutena hän ei uskaltaisi. ”Joo ei mitää.” Sebastian lähes kuiskaa puhelimeen ”Mä oon hei tosi väsyny. Jote, öitä” hän sanoo läpikuultavan ja kolkolla äänellä ja sulkee puhelimen. Jään seisomaan pimeään huoneeseen jotenkin tyhjä olo sisälläni.

  Aamulla kun herään, Miron on tullut kotiin ja nukkuu sängyssään tukka sekaisin. Lehdet ovat täynnä otsikoita ja pöydän ääressä on jälleen vakavuuskerho vakiojäseninään isä ja vaari. Viime yönä on tapahtunut kolme uutta murhaa. Vanha nainen ja hänen koiransa on löydetty keskustan lähettyviltä raadeltuina, koirasta oli jäjlellä enää pelkkä pää. Nuori mies on silpottu täysin keskuspuistossa ja naisen pää on katkottu, maha avattu ja loppuosa on yhä kadoksissa. Kaikilla uhreilla oli runsaasti raatelu-ja puremajälkiä raajoissa, jos ne ylipäätään olivat vielä olemassa. Kauhistelemme äidin kanssa kuorossa kun Miron tulee alakertaan aamiaiselle silmät punaisina ja toinen polvi kuivuneen veren peitossa. Äiti kauhistelee ja alkaa hössöttää. Miron kertoo vaisusti kaatuneensa yöllä kun meni vessaan. Selkäpiitäni kylmää.

  On sunnuntai joten ei ole koulua. Koetan useampaan otteeseen puhua Mironille, mutta hän väistää aina puheenaihetta antamalla tyhjän hiljaisuuden puhua puolestaan tai hakeutuu vanhempiemme korvien ulottuville. Sebastian ei vastaa puhelimeen.

  Ilta on jo pitkällä kun vihdoin saan veljeni ajettua nurkkaan ja alan vaatia vastauksia. ”Mitä vittua sä ite kuvittelit tekeväs sen iljetyksen kans!” Miron huutaa lopulta silmät pelottavasti hohtaen, ”Sä oot tässä se joka ei ymmärrä! Mä yritän vaa suojella sua!” ”Suojella?! Keneltäköhän sä kuvittelet mua suojevas kun ite tuut verisenä kotiin ja lehdessä lukee ett kolme ihmistä on kuollu!” huudan päivänvaloon rumimman epäilykseni omasta veljestäni. Häpeän itseäni jo ennen kuin saan lauseen loppuun, mutta nyt kun se on sanottu ääneen, on epäilystä turha yrittää enää lakaista maton alle.  Miron ei kiellä. Hän ei sano mitään vaan juoksee oudon kolkko ilme kasvoillaan ulos. Jään seisomaan yhteisen huoneemme lattialle ja tuijotan tyhjyyteen. Onko Miron aina ollut noin täynnä vihaa? Katseeni kiertää huoneemme läpi. Minun työpöytäni, vanhat barbieni, Mironin sänky jossa on samanlainen päiväpeite kuin omassani, vanha nukkekotimme, jonka isoisä rakensi kun olimme jotain viisi vuotiaita. Sängyn päädyssä on repaleinen tyyny jonka tein hänelle ala-asteella, hän vihasi sitä koska se oli pinkki, muttei koskaan heittänyt sitä pois, minun sänkyni ja minun sängylläni pieni ruskea pehmonalle jolla on punainen rusetti kaulassa, samanlainen kuin Sebastianin sängyllä. Sebastian!

  Juoksen pimeässä metsässä sudenhengitys höyryten kylmässä yöilmassa. Puiden varjot vilistävät ohi kuun valaistessa kolkon kelmeällä valollaan. Juoksen, juoksen, juoksen ja juoksen. Kovempaa kuin koskaan ennen. En tiedä onko veljelläni vesikauhu vain onko hän tullut hulluksi. Hänen katseensa tänä aamuna, raivonsa ihmisiä kohtaan, en ole enää varma mistään. Kaikki ajatukseni ovat yhtä sekavaa pyörrettä seuratessani Mironin hajua kohti kaupunkia. Vain yhdestä asiasta olen varma. Sebastian on vaarassa.

  Lähestyn tyhjää kaupungin keskustaa, ja siellä keskuspuiston reunalla näen hänet. Muutun vaudissa ihmiseksi ja huitaisen pitkän paidan niskaani, jonka sidoin reiteeni. Puiston valot valaisevat kelmeästi yhdessä kuun kanssa. On täysikuu. Hengitys huuruaa ja nousee pieninä pilvinä kohti paljasta tähtitaivasta. Juoksen kivikadulla ja huudan, ”Sebastian!!” ”Ä-ÄLÄ TULE! AAAAARGGGHH” Mironin huuto hukkuu tuskan parkaisuun kun olento upottaa kyntensä hänen kylkensä läpi. Vaalea kivetys peittyy verestä kyyryssä seisovan olennon riipiessä Mironin paljasta ylävartaloa. Miron parahtaa tuskasta huudon hukkuessa veren purskahtaessa hänen suustaan. Huudan, huudan kaiken ilman pihalle keuhkoistani kun olento upottaa kyntensä Mironin läpi ja paiskaa velton ruumiin veren värjäämään kylmään maahan. Rojahdan polvilleni, en voi liikkua. En voi muuta kun huutaa kyynelten virratessa ja sekoittuessa kaksoisveljeni vereen. Veljen joka yritti suojella minua.

  Tunnen sen hengityksen poskeani vasten. Näen hämärästi olion karvaiset sudenjalat joissa on kämmeneni pituiset kynnet. Suden ja ihmisen karvainen sekasotku murisee verisine kynsinee suoraan yläpuolellani. Nostan lasittuneen katseeni ylös ja tuijotan suoraan yön lapsen kasvoihin. Tunnen kyynelten virtaavan uudelleen poskiani pitkin tuijottaessani tuttuihin kirkkaansinisiin silmiin. ”Sebastian” kuiskaan värisevällä äänellä ja koverran käteni hänen poskelleen ennen kuin kaikki pimenee.

Kirjoittanut: Elina

  Vetäisen vaatteet niskaan ja kurkkaan kaksoisveljeenipäin. Hän pöllähtää lähimmästä puskasta yllättäen kaikki vaatteet niskassa mutta silti etsivän näköisenä. ”Mitä sulta nyt vielä puuttuu?” kysyn kumissani. ”Mun käsityksen mukaa oot iha täysis pukeis, ellet sit pöljä oo hukannu jotai koruu, mitä en kyl suosittelis ottaa mettää mukaan.”Jatkan ja luon häneen kysyvän katseen. ”En mä nyt nii tyhmä ois,” saan vastaukseksi. ”Vaan ku mä en löydä mun housuja,” hän jatkaa.  ”Antteeks nyt vaa mut herral on kyl iha housut jalas,” sanon ja osoitan Mironin ruskeita ja likaisia reisitaskuhousuja. ”Eiku ne toiset housut,” hän mumisee ärtyneenä. Katson häntä ensin kulmat kurtussa ja puskahdan sitten nauruun, ”Voi luoja. Luulis nyt ett sä ees omat kalsaris haistat! Ellei sun hajuaisti oo kokonaa surkastunu!” ulvon naurusta ja ryhdyn penkomaan pusikoita, sillä näin ihmisenä en itsekkään löytäisi kuin korkeintaan löyhkäävät treenisukat ja niidenkin pitäisi haista poikkeuksellisen voimakkaasti. ”Seuraaval kerral mä kyl niin viikkaan ne nätisti kaikki samaan kasaan enkä vaa heitä jonnekki…” Miron nurisee itsekseen pää puskassa.

  Kotona ruokapöydässä isä ja setä manaavat päivän kuuminta uutista. Kaupungissa on viikon sisään löytynyt kolme ruumista, viimeisin uhri on meidän koulustamme. Marianna Ojaniitystä oli lehden mukaan jäljellä enää puolet ja toistakin puolta oli raadeltu ja jäljelle jäänyt osa oli tungettu viemäriputkeen, josta satunnainen ohikulkija oli sitten hänet löytänyt ja saanut kauhukseen huomata että jalkojen tilalla oli enää pelkkiä suolenpätkiä. Lusikoin soppaa suuhuni ja koetan salakuunnella pöydän toiseen päähän. Nyt on vaarikin liittynyt vakavaluonteiseksi kääntyneeseen keskusteluun. Kaikki kolme ovat varmoja syyllisestä, jollaisesta ihmiset eivät osaa uneksiakaan, nimittäin sekasotkuhirviöistä, niin kuin minä ja Miron niitä kutsumme. Itse pahan imeltymiä, armottomia petoja joiden ainoa päämäärä on saalistaa kaikkea liikkuvaa. Peto ihmisten joukossa. Yön lapsiksi niitä kutsutaan, hirviöitä jotka eivät ole susia eivätkä ihmisiä. Kukaan ei oikeastaan tiedä mistä ne ovat alkunsa saaneet, toiset epäilevät jotain ihmisen aiheuttamaa mutaatiota, toiset taas että yön lapset olisivat jokin alalaji meistä muodonmuuttajista, jotka leikkisästi kutsumme itseämme ihmissusiksi. Vaari uskoo vanhimpaan ja vakiintuneimpaan tarinaan, jonka mukaan yön lapset ovat ihmisen ja muodonmuuttajan sekasikiöisiä jälkeläisiä, sillä ne ovat ne kuulemma kävelevät kahdella jalalla toisin kuin me, jotka muutumme ihan normaalin näköisiksi susiksi. Monet kiistävät yön lasten alkuunkaan liittyvän muodonmuuttajiin, mutta silti ihmisen ja muodonmuuttajan liitto on uskontomme puolesta ehdottoman tuomittava teko. Minä uskon kuitenkin sen kiellon takana olevan kuitenkin vain vanhat vainon ajat.

  Seuraavana aamuna kävelen kouluun huurteista kivikatua pitkin tyhjässä hiljaisuudessa. Aivan kuin luontokin pidättäisi henkeään ennen seuraavaa verityötä, ennen seuraavaa kylmää täysikuuta. Pienten kiilakorkojeni kopinan alta kuulen toiset hiljaiset, arat askeleet. Askelten kepeä suhina lähenee ja pian hän kaappaa minut tuttuun ja hellään syleilyyn. Käännän itseni ympäri ja pujotan käteni ruskean talvitakin sisään ja painan pääni Sebastianin rintaa vasten omaan ”hyvää huomenta kulta” tervehdykseemme. Sebastian puhaltaa korvaani kylmää syysilmaa ja naurahtaa omalla ihanan luonnollisella ja niin läpikuultavan rehellisellä äänellään. Nostan katseeni ja irrottaudun vastahakoisesti hänen suloisesta lämmöstään. Lähdemme kävelemään eteenpäin auringon pilkistellessä lehdettömien puiden lomasta.  Pujotan sormeni Sebastianin sormien lomaan, hän kääntää katseensa minuun ja hänen kasvonsa ilmaisevat kaikki tunteet estottoman rehellisesti hänen punastuessaan. Sebastian on ehkä ujoin tapaamani lukioikäiseksi ehtinyt poika, mutta siinä missä hänen ujoutensa tekee hänestä muiden tyttöjen silmissä näkymättömän, saa se hänestä niin aidon. Sebastian ei osaa eikä yritä esittää mitään, vaan on vain oma rehellinen itsensä ja juuri siinä on hänen viehätysvoimansa. ”Näin kouluun asti?” hän kysyy tummansiniset silmät arasti loistaen. ”Kouluun asti,” vastaan ja puristan hänen kättään. Puna palaa Sebastianin kasvoille ja hän katsahtaa hämillään toiseen suuntaan, muttei onnistu peittämään onnellista hymyään. Koulun pihalla eroamme pian omiin porukoihimme mutta ehdin silti tuntea Mironin tulisen katseen selässäni.

  Samana iltana sovimme treffit ensi lauantaiksi. Iiih, enää päivä ja pääsen tonkimaan Sebastianin huoneen. Leveä hymy nousee kasvoilleni kun muistelen miten Sebastian oli ensin sanaton ja sitten kirkkaan tomaatin värinen kun vihjailin perusteellisesta tupatarkastuksesta.

  Töytäisy kylkeen keskeyttää suloiset unelmani lauantaista ja älähdän Mironille, mutta hän ei vastaa veljelliseen haasteeseen uudella tökkäyksellä vaan vie sormen suulle ja sihisee vinkaten pöydän päähän jossa on taas käynnissä vakava keskustelu. Nyt mukaan on liittynyt jo isän serkku ja naapurikylän tuttumme, muodonmuuttajia kaikki. Äiti hätistää meidät yläkertaan pois salakuuntelemasta ja Miron tuntuu muistavan jotain, nyt kun mielenkiintoinen vanhusten keskustelu menee meiltä joka tapauksessa sivu suun. Oven mennessä kiinni Mironin selän takana näen jo hänen mustista silmistään mitä on tulossa. Tämä on toinen kerta kun hän tivaa minulta mitä hemmettiä kuvittelen tekeväni ihkun ihmispoikaystäväni kanssa. Ainoa aihe mistä olen koskaan Mironin kanssa riidellyt. Koetan selittää kaksoisveljelleni järkeä päähän, mutta sanani eivät horjuta hänen syvää kunnioitustaan vanhoja tapojamme kohtaan. Miron on jo vähällä alkaa purkamaan raivoaan huutamalla, mutta saamme vihdoin epätoivoisen tilanteen raukeamaan, kun vakuutan hänelle, ettei Sebastianin ja minun juttu ole loppuelämän ratkaisu. Painotan että Sebastian on kyllä poikaystäväni, mutta olemme lukiossa! On hyvin epätodennäköistä että liittomme kestää paria vuotta pidempään, puhumattakaan että olisin aikeissa rikkoa uskontomme ja perheemme sääntöjä vastaan avioitummalla ihmisen kanssa. Vaikka omat sanani kirpaisevat syvältä, vakuutan itselleni että tarkoitus on vain saada kaksoisveljeni hyväksymään tilanne ja rauhoittelen kirkuvaa sydäntäni ajattelemalla että aika näyttää kauanko suhteemme kestää. Panen Mironin lapsellisen käytöksenkin osittain sen piikkiin että hän ehkä kokee Sebastianin tulevan meidän väliimme, vaikken koskaan voisi asettaa ketään kaksoisveljeni ja itseni väliin. En koskaan.

  Lauantai. Istumme leffan jälkeen kahvilassa ja hörpimme kuumaa kinuskikaakaota. Sebastian istuu ruskea talvitakki puoliksi harteillaan ja katselee ulos hajamielisesti ikionnellisen näköisenä. Kurkin häntä vaivihkaa suuren kaakaomukini takaa hymyillen. Samassa Sebastianin katseesta katoa rentous ja hänen leukapielensä kiristyvät. Katsahdan samaan suuntaan katutasoisesta ikkunasta ulos takavasemmalle ja olen lentää tuolilta kun nyrkki paiskautuu lasiin vain muutaman sentin päässä minusta. Kapen jengihän se siellä. Kape painaa naamansa lasiin kohdalleni ja irvistelee kuin mikäkin gorilla vatkaten samalla lantiotaan suoraan kohdallani tehdäkseen selväksi miten helposti hän voisi vain ottaa minut sebastianin naaman edessä. Samaan aikaa kaksi muuta huutelevat herjauksia Sebastianin naamaan. Paksu lasi hiljentää suurimman osan, mutta vitut ja homot kirskuvat ikävästi lasinkin läpi. Sebastian kääntää viileästi päätään eikä ole kuulevinaankaan, mutta hänen kasvonsa kertovat tuskasta joka ei vielä yläasteen jälkeenkään ota kaikotakseen. Seuraan Sebastianin esimerkkiä ja kysyn mennäänkö suoraan heille vai käydäänkö vielä jossain. Sebastian uppoutuu kysymykseen kääntäen selkänsä lasiseinääpäin eikä ole huomaavinaankaan ulkona huutavia idiootteja. Idiootteja tosiaankin. Kapella on aina, niin kauan kuin muistan, ollut jotain Sebastiania ja milloin ketäkin vastaan. Päiväkodissa tapeltiin, sitten kiusattiin ja nyt taas tapellaan. Jengi ja tulituksen kohde ovat vaihtuneet moneen kertaan, mutta yksi on aina sama, nimittäin Kape. Koulussa ei niitä koskaan pahemmin näkynyt ja lukioon ei yksikään seurannut mutta kaupungilla voi oikein huonolla tuurilla törmätä tuohon repalehousuiseen bensalta haisevaan körilääseen. Älyä ei pahemmin taida olla, tai sitten ei ole vaan halua käyttää sitä, mutta voimaa on senkin edestä.

  Tuon voiman saamme tuntea luissamme kun huomiotta jäänyt nyrkki paiskautuu lasiin suoraan Sebastianin selän takana. Hän lennähtää hieman eteen lasista säteilevän iskun voimasta ja kohtaan johon hän oli hetki sitten nojannut, tulee nyrkinmuotoinen säröjen sädekehä. Tuolini kolahtaa kun pomppaan pystyyn pelästyksissäni mutta Sebastian näyttää olevan kunnossa ja pudistelee päätään hämmentyneenä. Muutamat Kapen porukasta jäävät pelästyneenä tuijottamaan lasia, mutta Kape jatkaa riemastuneena jyskyttämistä muutaman muun koettaessa flirttailla kanssani. Silloin Sebastian saa tarpeekseen ja nappaa minua kädestä taluttaakseen pois. Siitäkös lasin takana innostutaan ja nyt he ilmeisesti yrittävät saada minua jäämään huutamalla ja viheltämällä. Sebastian taas saa kuulla ainakin tuhannen kerran olevansa homo. Flirttiyritykset eivät liiemmin lämmitä sydäntäni ja kävellessämme pois kuuluu Kaben huuto ”Vitun huora!” Nyt Sebastian näyttää suorastaan raivostuneelta ja koventaa tahtia niin että hädin tuskin pysyn perässä. Viimeisellä vilkaisulla näen miten joku kahvilan henkilökunnasta lähtee kohti ovea ajaakseen räyhääjät pois ja luultavasti vaatimaan korvasuksia ikkunasta. Kape seisoo nojaten aivan lähellä näyteikkunaa ja tuijottaa suoraan sieluuni verenhimoinen virnistys naamallaan, pitkänä mutta hieman kyyryssä, vainoten minua lautasmaisilla silmillään. Kuin saalista vainoava peto.

  Myöhemmin samana iltana istuskelen Sebastianin sängyllä ylläni valkoinen yöpukutoppi, jossa on vaaleanpunaisia mansikoita. Rintsikoita en ottanut pois alta ihan vain oman itsevarmuuteni takia. Jalassa minulla on taasen Mironin vanhat vaaleansinipalloiset yöpukuhousut. Pelastin ne vuosi sitten omalta pihakirppikseltämme ostaessani ne rehellisesti Mironilta itseltään. Muuten hän olisi luultavasti ominut ne takaisin omaan vaatekaappiinsa tajuttuaan että ne ovatkin ihan kivat. Tutkiskelen suloista kämmenenkokoista pikku pehmonallea Sebastianin tyynyllä. Samaan aikaan hän vaihtaa farkut pyjamahousuihin, mutta hänen etsiessä t-paitaansa tarraan häntä hartioista, ”Noin on parempi.” ”Hän. Mut..”Sebastian sopertaa yllätettynä, mutta kiedon itsepäisesti käteni hänen kaulalleen ja halaan häntä takaapäin. ”Et sä yleensäkään nuku paidalla, mä tiiän. Kerroit sillon kerran ku valitin siitä miten kesällä ei voi nukkua ilman tuuletinta.” sanon tietäväisenä ja ylpeänä siitä että keksin jonkun järkevän perusteen puheilleni. ”No okei sit.” Sebastian myöntyy ja pyörähtää ympäri niin nopeasti etten edes ehdi tajuta olevani hänen sylissään. ”Hei katotaan se uus jännäri. Kyl me ehitään ku huomen voi nukkuu pitkään.” keksin, mutta Sebastian ei ole kuulevinaankaan vaan keskittyy kaulani hamuamiseen. ”Sus on ihan tarpeeks jännitystä mulle.” hän mumisee. ”Senkin kiimainen kolli!” naurahdan ja tyrkkään hänet kauemmaksi. ”Entäs sitten!” hän naurahtaa ja kyyristyy vaarallista kissapetoa esittäen ja vääntäen naamansa mahdollisimman kiimaisen näköiseksi, ”Varo vaan! Tää kiimanen tulee ja syö sut!” Koetan juosta karkuun mutta Sebastianin kädet kaappaavat minut ja kellahdamme molemman hänen sängylleen niin, että Sebastian on selällään ja minä kippurassa hänen päällään. Sebastian esittää lääppivää kutittamalla ja koettaa vääntää minut alleen mutta joutuu pian itse pakenemaan armotonta kutitushyökkäystäni. Kirmaamme ympäri huonetta nauraen kuin mitkäkin päiväkoti-ikäiset unohtaen kaikki maailman murheet. Täällä, omassa pikku maailmassamme ei ole muita kuin vain minä ja hän.

  Lopulta Sebastian romahtaa sängylleen hengästyneenä, ”Valkonen lippu. Mä antaudun.” Rojahdan hänen päälleen nauraen sen kummempia ajattelematta ja siinä me makaamme ihanan, ikuisuudelta tuntuvan ajan kunnes nostan ketseeni Sebastianin rinnalta hänen silmiinsä. Aika tuntuu pysähtyvän kun tuijotamme toisiimme ja aikaisempi leikkisä tunnelma on kaikonnut vahvemman tunteen tieltä. Sebastianin silmissä näkyy lilahtavan vivahteita ja hän tuntuu lukitsevan katseeni äänettömällä kutsullaan. Täysin tiedostamattani kehoni vastaa kutsuun yhä tuijottaessani hänen syvänsinisiin silmiinsä. Sebastian nostaa äänettömasti kätensä poskelleni ja silittää huiksiani. Hän kuljettaa sormiaan poskellani, siirtää ne alas, hyväilee suuta ja leukaa. Siirtyy alemmas, löytää kaulan ja niskan, ja hänen kätensä taivuttaa varovasti päätäni alemmas, lähemmäs häntä. Painan huuleni kevyeen suudelmaan ja siirrän käteni hänen paljaalle olkapäälleen. Sebastian kovertaa toisen kämmenensä poskelleni samalla kun toinen jatkaa matkaa alas kaulaltani.

  Silloin kuulen sen. Jokin ääni ulkoa, peittämättömän ikkunan takaa pihalta. Järkeni sanoo, että se on vain tuuli tai korkeintaan jänis joka on tullut vierailemaan pellonlaidassa olevalle takapihalle. Mutta jokin sisälläni, jokin syvempi ja alkukantaisempi vaisto sanoo, ettei se ole tuuli, ettei se ole jänis. Se on Miron.

  Näen ne. Mironin pimeässä heikosti hohtavat sudensilmät tarkkailevat meitä ikkunan takaa noin viiden metrin päässä pihapuun varjoista. Raivo tulvahtaa jokaiseen soluuni ja tunnen jo kuumat väreet selkäpiissäni. Ponnahdan pois Sebastianin syleilystä ja ryntään ulos suojellakseni perheemme salaisuutta sekä Sebastianin turvallisuutta. Jos muuttuisin sudeksi näin pienessä tilassa, olisi todennäköistä että satuttaisin häntä. ”Mitä nyt?” Sebastian kysyy, muttei tunnu olevan ihmeissään, aivan kuin hän tietäisi mistä on kyse. Murahdan vain pikaisesti vastauksen hampaiden välistä ”Miron on tuolla. Sori.” Muuta en ehdi sanoa, sillä seuraavassa hetkessä olen jo ulkona ja näen Mironin sudenhahmon kaikkoavan kohti pellon reunaa. Olen niin raivoissani etten ehdi edes suremaan tuhoutuvia vaatteitani tai rakkaita vaaleansininpallo housujani, vaan suorastaan räjähdän ulos inhimillisyydestäni ja lähden pinkomaan veljeni perään kovempaa kuin koskaan ennen.

Jatkuu..                                                                                    Kirjoittanut: Elina

kommentoikaa ihmeessä ihmiset mitä tykkäsitte :)

Steissin synttäreillä oli jos jonkinmoista esiintyjää ja viimeistään duudsonit nostivat tunnelman kattoon. Jo 20 minuuttia ovien avaamisesta alkoi porukkaa olla ihan mukavasti ja lisää tuli koko ajan jonon vain jatkuessa ulkona. Kävijämäärä nousikin kaksivuotiaan Steissin ja työntekijöiden riemuksi ennätyslukemiin. Mukana oli niin yläkouluikäisiä kuin ekaluokkalaisia vanhempineen, ja voikin sanoa, että tapahtuma kokosi Salon eri-ikäiset nuoret yhteen.                                

 Ohjelmaa oli laidasta laitaan ja erityisen suosion vaikutti saavan kiipeilyseinä. Lisäksi ohjelmaan kuului kynsien lakkausta, selfiekisa, kasvomaalausta, tanssikisa sekä tietty Metka -kahvila.                                                 

 Itse esiintyjistä ensimmäisenä aloittivat BMX-esiintyjät hienoine pyörineen ja temppuineen. Pian temppuilijoiden jälkeen esiin astuivat räppärit Eetu ja Sippo. He pistivät pystyyn freestylekisan ja pian oli lavalle kulisseista luikahtaneen HP:n tunnustettava tappionsa ammattilaisten edessä.

 Seitsemän maissa lavan valtasivat illan pääesiintyjät, ketkäs muutkaan kuin itse Duudsonit. Heti ensimmäisenä polkaistiin ilta käyntiin kiikkulaudalla ja heti perään testatiin kuminauhan kykyjä Jarpin kasvoihin, auts.

 Ihan yksikseen eivät Duudsonit lavalla örveltäneet, vaan ottivat myös yleisöä mukaan mm. pyykkipoikakisaan. Lopuksi kaikki halukkaat saivat vielä Jarpilta ja HP:lta nimmarit.

Teksti: Elina Tötterström

Kuvat: Jere Hauhia, Noora Kreula

1.Kysymys: Mistä kuulitte Steissin synttäreistä?

Steissin synttärivieraat olivat kuulleet tapahtumasta muun muassa Facebookista, kavereilta, koulusta, Steissiltä ja nuoriso-ohjaajilta. Osa oli myös nähnyt tapahtumasta mainoksen lehdessä.

Meri ja Milena kuulivat Steissin synttäreistä Facebookista ja kavereilta.

2.Kysymys: Millaiset tunnelmat? Jos huonot niin miksi?

Suurimman  osan mielestä tunnelmat olivat hyvät. Muita tunnelmaa kuvaavia sanoja: loistava, odottava, mukava... Jonkun mielestä tapahtumassa oli aika vilskettä.

3.Kysymys: Kenen artistin haluaisitte esiintyvän seuraavaksi Steissillä?

-Robinin, Imagine Dragonsin, Eetut, Mikael Gabrielin, Lady Gagan, Nicki Minajin, jonkun hyvän, Cheekin, JVGn ja Austin Mahoneyn, yleisö vastasi.

4.Kysymys: Mitä odotatte tältä illalta?

Suurin osa haastatelluista odotti Duudsoneita, nimmareita, sekä osa odotti hyviä bileitä, kaikkea mukavaa, kasvomaalausta ja Eetuja.

5.Kysymys: Mikä sai sinut/teidät tulemaan Steissille?

Haastatellut tulivat HP:n, kavereiden, Eetujen, Duudsoneiden ja kasvomaalausten takia tänne.

6.Kysymys: Oletko Duudson -fani?

Suurin osa haastatelluista ovat Duudson -faneja.

Diana ja Kristiina kuulivat synttäreistä kavereilta.

Kaikki haastateltavat antoivat luvan julkaista itsestään kuvia Steissin blogissa.

Teksti: Sol Malka ja Emma Seiz

Kuvat: Jere Hauhia

Mistä uranne alkoi?

HP -  Seinäjoelta, 90-luvun puolivälissä. Aikaa kun duudsoneista ei ollut vielä kukaan kuullutkaan. Jarno hommasi videokameran ja rupesi kuvailee kaikenlaista mitä me touhuttiin.

Jarppi -  Mutta tv -tekeminen alkoi 2000.

HP - Ja 2001 tuli ensimmäinen sarja ulos.

Mistä saitte idean ruveta tekemään tv-ohjelmaa?

Jarppi - Se oli ehkä sellainen haave, joka oli nuoruusvuosien kuvaamisen kautta kehittynyt. Kuvattiin omia temppuja ja duudsonimaisia juttuja. Jarno editoi niistä videoita, joita sitten näytettiin kavereille. Ja kun tajuttiin, että jengi tykkää niistä, niin tuli halu näyttää niitä suuremmallekin yleisölle, ja siihen aikaan ainoa keino oli tv. Jarnon lähdettyä opiskelemaan ja saatuaan paikan tv-työharjoittelusta saimme idean, että nyt vois kokeilla omaan ohjelman tekoa.

Miten saitte ideanne läpi tv-tuottajalta?

Jarppi - Aloimme kuvaamaan kertomatta kanavalle, ja sitten valmis idea esiteltiin että meil olis tälläne ohjelma. Näin kukaan ei päässyt sanomaan vastaan.

Asiasta toiseen. Mikä sai teidät tulemaan steissille?

Jarppi - Steissille? Täällähän on kaksvuotissynttärit!

HP - Ja eikös täältä lähe junat.

Mikä on Jarpin peukalon tarina?

Jarppi -  Sillä on yhtä monta tarinaa kuin on kysyjää. Mä painin karhun kanssa.

Mikä oli toiveammattinne 15-vuotiaina?                                                                   

HP - Halusin muistaakseni olla lumilautailija.

Mistä asti olette tunteneet toisenne?                                                                                                                  

Jarppi - Ala-asteelta, oltaisiinko oltu viidennellä luokalla. HP kävi eri koulua, mutta viidennellä luokalla paikallisessa laskettelumäessä. Jukkaan tutustuin jo aikaisemmin itsepuolustuslajien kantautuessa Seinäjoelle. Siitä on jo noin 25 vuotta.

Minkä ikäisenä aloitte kuvaamaan videoita?

Jarppi – Ylä-asteella Jarnon toimesta. Se hurahti kuvaamiseen ja hankki itselleen videokameran.

Minkälaisia videoita teitte?

HP – Painottui lumilautailuun, skeittailuun ja kesäisiin uimahyppyihin. Me kuvattiin yks lyhytelokuvakin. Jarno käsikirjoitti. Se oli kovaa hommaa.

Jarppi – Löytyisiköhän se jostain?

HP- Ehkä. ”Onnellinen nuoruus?” oli elokuvan nimi.

Jarppi – Mulla oli tosi kova rooli. Muistaakseni mut ammuttiin siinä. Oltii ostettu sianvertakin kaupasta.

HP – Sit sulla oli kirkkaat. Pitkät, vaaleat blondit hiukset ja ne oli ihan veressä.

Kuinka monta tv-ohjelmaa olette tehneet yhteensä?

Jarppi – Kuinkahan noita kausia nyt laskis sitte?

HP – Maailmankiertueet, Duudsonielämää, Törkytorstai, Piilokamera päälliköt, kansainväliset duudsonikaudet…. Ei sormet riitä. Olisko 14? Plus Posset.

Jarppi – Kymmeniä!! Duudsonit tuli taloon, Duudsonit Amerikassa..

HP – Nyt ollaan kahdessakymmenessä jo…

Mistä saitte idean alkaa tehdä Duudsonit tuli taloon sarjaa?

Jarppi – Se on pitkä tarina, mutta lyhykäisyydessään: 2010 duudsonit Amerikassa kuvausten jälkeen. Se ei mennyt ihan niin kuin piti… Ruvettiin ajattelemaan, että stunttiohjelmien tekeminen oli tullut tiensä päätökeen. Ettei se vie meitä mihinkään, ja sitten mietimme vuoden mikä voisi olla seuraava askel, niin että pystyy säilyttämään tutun pilkkeen silmäkulmassa.

HP – Ja siihen aikaan se tuntui niin älyttömältä ajatukselta, että siihen oli pakko lähteä ja katsoo, mitä siitä tulee. Samalla sai uusia itsensä.

Onko teillä koskaan ollut sellaista oloa, että ette enää jaksa olla duudsonit?

Jarppi – Ei, ei sellaista ole ollut. Kun ollaan koko ikämme toisemme tunnettu ja saa tehdä parhaitten kavereitten kanssa ja kun hyvin pitkälti itse saa päättää mitä tehdään, niin homma uudistuu ja muuttuu meidän mukana.

HP – Nautitaan tekemisestä. Kun ollaan oltu niin pitkään ystäviä jo ennen kuin duudsoneita oli, niin ystävät ja duudsoni homma kulkee käsi kädessä, niin ei ole missään vaiheessa tuntunut siltä, että haluaisi lopettaa.

Onko teillä omaa lempitemppua?

Jarppi – En ole varma mutta ehkä tunnetuin on ihmistikkataulu.

HP – Itseasiassa se on mun lempitemppu!

Jarppi – Niinku sä saat aina heittää.

HP – Ja olen ihan hyvä kaiken lisäksi, olen kehittynyt!

Jarppi – Etkä ole.

HP – Useimmiten saan kaikki tikat tauluun. Ei tule enää niin paljon ohiheittoja.

Jarppi – Piirrän nykyään vaan isomman taulun. Ihan vaan kaveria auttaakseni.

Onko teiltä tulossa jotain uutta tv-ohjelmaa?

Jarppi – Duudsoneitten kausi 5, viides kansainvälinen kausi.

HP – Ja sitten syksyllä toinen kausi Possea.

Kuvat: Noora Kreula
Teksti: Elina Tötterström ja Aleksi Santanen

Jotta voi päästä Steissille soittamaan täytyy täyttää hakemus johon tulee mm. bändin nimi, bändin jäsenet, soitettava musiikkigenre, bändin vastuuhenkilö, jokaisen bändiläisen yhteystiedot. Steissin bänditila on avoinna tiistaista perjantaihin ja joka päivä on kaksi soittovuoroa jotka ovat klo 16-18 ja 18-20. Tällä hetkellä Steissin bänditilassa ei ole yhtään vapaita aikoja, koska tämä on todella suosittu paikka bändeille. Steissin bänditila on hyvä ratkaisu aloitteville bändeille joilla ei ole vielä treenikämppää. Steissin kautta voi päästä erilaisille keikoille ja musiikkikilpailuihin soittamaan. Steissi järjestää aika usein keikkoja joihin voidaan pyytää bändejä soittamaan ja se on hyvä tilaisuus bändeille jotka haluaisivat päästä kokemaan millaista on keikkaelämä. Steissin kautta voi päästä myös esim. Sounds- musiikkikilpailuun jossa etsitään nuoria lahjakkuuksia ja kilpailussa on ollu usein jokin palkinto. Steissi ja sen bänditila ovat päihteettömiä eli Steissin alueella ei saa tupakoida tai esiintyä päihtyneenä.

Jos bändeille (alle18v.) tulee kesken treenien halu pitää tauko niin he voivat käydä Steissin puolella pelaamassa biljardia tai tehdä joitain muuta aktiviteettia tai vaikka käydä Steissin kahvilassa Metkassa.

Oma mielipiteeni Steissin bänditoiminnasta on se, että se on todella mahtava asia, koska Salossa ei ole kovinkaan montaa paikkaa missä bändit pääsisivät soittamaan ilmaiseksi laadukkailla vehkeillä. Itse bändin jäsenenä voin sanoa että Steissin bänditila on ollut todella hyvä paikka. Jos kuuluu bändiin niin todella usein tulee ilmoituksia erilaisista kitaraklinikoista ja muista Steissin musiikkitapahtumista. Kitaraklinikoilla ja muissa tapahtumissa ei kumminkaan vaan käydä asioita kitaroista vaan niissä bändit esimerkiksi pääsevät miksaamaan muita bändejä eli toisin sanoen leikkimään valojen ja äänien kanssa. Steissillekin voi tulla joitakin kuuluisia henkilöitä tulla kertomaan musiikistaan ja omista bändeistään. Viimeisimpänä on ollut Douglas Blair joka on W.A.S.P. -yhtyeen kitaristi. Hän oli Steissillä kertomassa omasta bändistään ja kitaroistaan ja siitä mitä musiikki merkitsee hänelle.

Writen by: Miikka Mellin